Olin niin yltiöoptimisti, että ilmoitin Fridan taipumuskokeeseen, vaikka ikää hänellä ei ollut vielä ihan 10 kuukauttakaan. Koe oli tutussa paikassa Pyhännällä, tuomari sen sijaan ihan uusi tuttavuus, Jukka Tuppurainen. Jännitti vietävästi, tuntui, että mistään osiosta en voinut olla sata prosenttisen varma.
Aamun alkajaisiksi Frida hauukkui kaikki paikalla olijat, tahtoo tehdä näin, kun mennään outoon koiraporukkaan. Onneksi sitä ei kestä kuin hetken ja sitten Frida leimaa koirat tutuiksi. Sosiaalinen osuus oli siten helppo, Frida kuljeksi koirien ohi rennosti katsellen ja kävi tervehtimässä tuomarin vuorollaan.
Arvonnassa saatiin viimeinen numero, se tiesi oman vuoron uutteraa odottamista. Käväistiin sitten seuraksi lähteneen Saanan kanssa Pyhännällä kaupassa ajan kuluksi ja senkin jälkeen odottelua riitti ja riitti. Onneksi välillä pystyi juttelemaan muiden osallistujien kanssa.
Lopulta oli meidän vuoromme mennä haku- ja jälkiosuudelle. Tuomari teetti jostain syystä jäljen ylätuulen puolelle. En tullut kysyneeksi myöhemminkään miksi näin, kunhan mielessäni arvelin. Päästin Fridan irti melko pian tieltä poistuttuamme. Frida lähti ensin hieman tilannetta arvioiden etenemään, ei normaalin iloisesti. Konkin aikaa edettyämme se selvästi haistoi jotain ja lähti loikkimaan iloisesti kohti tietä. Tuomari sanoi, että nyt se haistaa jälkifasaanin, kutsu vain pois. Vatsan pohjasta ruopaisi ja mietin, että mitenhän se pelittää. Pilli oli onneksi mukana, pillitin kerran, Frida vilkaisi, ja jatkoi omaan suuntaansa. Pillitin toisen ja ehkä kolmannenkin kerran, huusin Frida ja näytin kädellä toisen etenemissuunnan ja onneksi Frida saapui ja jatkoi hakua edessäni. Pian jo tuomari antoikin ampujalle luvan ampua, laukauksen jölkeen Frida pommpi iloisesti maastossa ja etsi riistaa. Minähän nähän luulen, että sattui niin somasti, että se juuri ammunnan kuullessa haistoi lintuja, sillä ei sille silloin oltu koskaan mitään riiistaa ammuttu eikä se oikein voinut innostua laukauksesta. Pian sen jälkeen tuomari sanoikin, että kytke koira. Frida tuli yhdellä kutsulla luokse.
Sitten mentiiin jälkiosuudelle. Olin harjoitelllut jälkeä tasan kerran. Sehän on viisasta jättää yhden kerran varaan. Ohjasin alkuosuuden, minkä saa ohjata ja päästin sitten Fridan jäljelle jäljestyshihnan mitan päähän. Frida eteni hyvää vauhtia, en tosin voinut tietää, menikö jälkeä, mutta eteen päin meni, eikä välittänyt takana tulevista mitään.Kaato meinasi mennä ohi, Frida kulki hajulla ja haju levisi tuulessa. Tuomittiin yski hukka (luvallinen) ja pystyttiin ottamaan sen verran uusiksi, että kaato löytyi. Vähän liiankin jännää oli. Yleensä tuomarit eivät sano kesken päivän meneekö osio läpi vai ei, mutta juteltiin sen verran, että ymmäsrin, että suoritus oli hyväksytty.
Tässä vaiheessa minä jo löysäsin ja olin ihan, että mennäänpä pääpaikalle odottamaan, mutta ampuja ja tuomari sanoivat, että nyt sitten sinne uimapaikalle. Ja minä, että ai jesta -sekin vielä! Takana minulla on taitaa olla kymmenisen taipparia ainakin ;)
No ajeltiin Ahvenjärvelle, siellä olemme jokunen vuosi sitten pitäneet kennelimme kesäpäivät. Hienoa seutua. Tätä osiota olin sen verran varmistellut, että käytin Fridan jokin aika aiemmin uimassa siinä kohdassa, jossa tiesin että uittamiset tapahtuu. Nuoren koiran kanssa en ottanut sitä riskiä, että se ei uskaltaisikaan lähteä vieraasta rannasta liikkeelle. Noudot tapahtuu alhaalla järven rannassa ja jyrkkien rinteiden päältä on hyvä seurata toisten suorituksia. Nyt olikin todella hyviä noutoja kaikilla. Oma vuomme oli tietenkin viimeisenä. Laitoin Fridan istumaan, heitin riistakapulan ja annoin luvan noutaa. Frida tuumaili hetken rannalla, lähti sitten uimaan, kapulan saavutettuaan tökki sitä hetken, otti sen sitten mukaansa ja toi sen peräti minulle käteen.
Sitten ajeltiin taas pääpaikalle odottelemaan tuloksia.
Niin vain Fridan taipumuskokeen kaikki osiot menivät läpi ja tulos siis SPA1!
Samassa kokeessa oli kasvattini Jörön poika Särmä (Timra's Ultimate Hunter) ja sekin läpäisi taipumuskokeen!
Lähdimme sitten ajelemaan kotiin päin ja olimme jo menossa Pyhännältä Piippolaa kohti, kun Särmän omistaja Noora viestitti, että menkää hakemaan koiran paperit. Rekkarit kerättiin kokeen alussa toimitsijalle eikä tullut mieleenkään enää kokeen päättyessä. No onneksi matka ei ollut kohtuuton, oli vain pakko hakea, sillä seuraavana aamuna oli vuorossa Iisalmen näyttely!
