sunnuntai 25. elokuuta 2013

Elokuisia puuhia



Niin mukavaa kuin näyttelyissä onkin, on syksyisissä puuhissa ihan oma viehätyksensä. 
Sorsastuksen aloitukseen pääsi Heta ja pari heinäsorsaa sai hakeakin.





Toissailtana oli Ristikin passissa, mutta sorsat päättivät pysyä turvallisen matkan päässä - näimme ne kyllä pois lähtiessä! Ristille ei siis vielä saatu vasta-ammutun riistan noutoa, mutta tulipahan hyvää treeniä passissa äänettömänä aloillaan olemiseen.


lauantai 17. elokuuta 2013

Spanielien taipumuskoe Pyhännän Pitkälläkankaalla

Tänä aamuna viiden maissa starttasimme kera tyttöjen (Risti, Saana, Eve) kohti Pyhäntää taipumuskokeisiin.
Taipumuskokeet ovat aina mukava päivä. Ristin kanssa olen jopa harjoitellut eli noutoa on hiottu pikkuhiljaa takaperoisesti kapulan pitämisestä ja antamisesta sen noutamiseen kauempaa. Yksi harjoitusjälkikin tehtiin ja hakua on harjoiteltu tämän tästä, joten ihan toiveikkain mielin saattoi kokeeseen mennä. Toki tiedossa oli, että nuorella koiralla mikä tahansa häiriö voi suorituksen pilata ja outo maasto on aina uusi juttu.

Risti sai arvonnassa numeron kuusi ja olimme ylituomari Virpi Väisäsen ryhmässä viimeisenä. Viimeinen paikka tietää runsaasti odottelua ennen suoritusta, mutta siinä se aika kului muiden kanssa tarinoidessa. Aika monet aiemmat taipparisuoritukset ehdittiin ruotia läpi. 
Odotteluaikana jokainen taaplasi tyylillään: 


: ) 





Aluksi testattiin sosiaalisuutta, tuomari "puhutteli" jokaisen koiran yksitellen ja sitten jokainen vuorollaan pujotteli ringissä toisten ohi. Kaikilta nämä sujui hienosti.

Sitten oli haku ja jäljestys. Jokainen koirakko suoritti vuorollaan ensin haun ja sitten heti perään jäljestyksen. Ristin vuoro koitti siinä puoli yhdentoista maissa eli jokunen tunti oli vuoron odottelua välissä.
Ristin suorituksen jälkeen lähdettiin porukalla Ahokylän järvelle kapulaa heittämään. 
Mäeltä katsottiin....


...kun alhaalla noudettiin. Kuvassa noutamassa Didilcom's Hen Na Hein Chorra "Vili"


Risti haki vuorollaan kapulan aivan sujuvasti. Kuvamateriaalia ei ole, koska seuralaisneidit katosivat juoksentelemaan lähimetsiin juuri Ristin suorituksen ajaksi. 

Suorituksien jälkeen palasimme kämpälle syömään ja odottamaan tuloksia.
Lopulta koitti jännitävä hetki ja tuomari luki jokaisen arvostelun ääneen.

Ristin arvostelu:

SOSIAALINEN KÄYTTÄYTYMINEN
Risti on rauhallinen tuttavuus, joka ei arkaile tutustuessa ihmisiin ja koiriin. Risti osaa myös käyttäytyä spanielimaisesti isossa ryhmässä.

HAKU JA LAUKAUS
Risti tekee innokkaasti töitä sopivalla etäisyydellä ohjaajasta. Risti käyttää tehokkaasti vainua harvassa taimikossakin. Laukauksesta säpsähtää ja jatkaa uutteraa työntekoa. Todella positiivista hakutyöskentelyä!

JÄLJESTYS
Maa- ja ilmavainuun tukeutuvaa jäljestystä. Risti tekee hieman tarkistuksia tuulen painaessa päälle. Kaadolle päästään ja siihen tutustutaan tarmokkaasti.

VESITYÖ
Risti menee reippaasti veteen ja noutaa pukin maalle.

TOTTELEVAISUUS
Risti ja Sirkka ovat yhteisymmärryksessä tehtävistä ja Ristin tottelevaisuus toimii.

YHTEISTYÖ ja YLEISVAIKUTELMA
Erittäin positiivista spanielityöskentelyä tänään tehnyt parivaljakko. Ristillä on hyvät eväät jatkaa ohjaajansa kanssa tästä eteen päin. Mukava pari.

KOKONAISARVOSTELU
HYVÄKSYTTY!




sunnuntai 4. elokuuta 2013

Iisalmi KV 4.8.2013

Helteinen Iisalmi helli meitä tänään, joskin lämpöä oli jo lähes tuskaan saakka.
Welssejä oli reilut kaksikymmentä, joista kolme pentua. Tuomarina oli Zake Ligita.

Narttujen junnuissa oli Risti ja siskonsa Caro. Molemmat tyttöset esiintyivät iloisesti ja saivatkin ERInomaiset. Risti oli ykkönen ja Caro kakkonen, Risti sai SA:n. 



Tässä asetellaan Ristiä ja Caroa. Ainoa kuva joka kehästä tuli otettua.


Leena ja Heta olivat valioluokassa, saivat ERIt ja SAt ja sijoittuivat kolmanneksi ja neljänneksi. Heta oli lopulta PN4. Nartut voitti upea Benton Walk Of Fame. Siinä missä meidän valiotytöt laiskasti lötkyttelivät kehää ympäri, Mimmi kiisi vauhdilla ja ylväästi - ansaitsi kyllä voittonsa!

Paras narttu kehästä. Risti vasemmalla, Heta ja Leena oikealla.