lauantai 26. huhtikuuta 2014

Pyhäjärven näyttely 26.4.2014

Tänään oli lähinäyttely Pyhäjärvellä, mukana olivat Risti ja Heta sekä Aapo.
Welssejä oli ilmoitettu 17, tuomarina Tuula Savolainen, jolla en ole ennen koiriani käyttänytkään.

Kasvattini Aapo oli avoimessa luokassa, esiintyi iloisesti, sai ERIn SAn ja oli lopulta PU4! Hienoa Aapo!




Tässä video Paras Uros -kehästä. 

Risti oli käyttöluokassa, esiintyi sinällään ihan kivasti, mutta Ristin ongelmana on äidin perintönä korkea häntä ja sai sitten EH:n. 





Vanha rouva Heta oli valioluokassa. Heta voitti valioluokan, sai  ERIn ja SAn. Päihitti PN -kisassa kaikki nuorempansa ja oli PN1.
 ROP-VSP kisassa tuomari valitisi Hetan vielä ROPiksi:





torstai 3. huhtikuuta 2014

Surullliset ultrauskuulumiset

Viikko sitten käytin Leenan ultrassa Eläinklinikka Nivelessä ajatuksenani laskettaa pennut taitavalla lääkärillä. No mitään laskettavaa ei ollut. Tänään kävimme vielä tarkistusultrassa eikä siellä ollut kehittymässä yhtään pentua.
Viikon kun tätä on sulatellut, suru alkaa helpottaa. Suunnitelmat meni uusiksi. Seuraava pentue tulee mahdollisesti Leenalle lokakuun juoksusta eli syntyisivät joulukuulla. Vappupennut muuttuivat joulutontuiksi.