maanantai 29. joulukuuta 2014

Hieman haikea joulu

Joulusta tulikin sitten hieman ja ajoittain jopa todella haikea ja surullinen. Pennuista Toni (Kiiminkiin), Paula (Ouluun) ja pikkuinen Viski (Rovaniemelle)  lähtivät uusiin koteihin jo aatonaattona. Anna lähti sijoituskoiraksi Haapavedelle joulupäivänä. Lauantaina lähti Ela Suomussalmelle ja Didi Uuteenkaupunkiin. Sunnuntaina puolestaan Cheek matkasi Jyväskylään. Itkeähän siinä piti lasten ja aikuisten, kun ovi pikkuisten takana sulkeutui...
Ihanaa on, että jokaisesta on jo tullut kuvia, videoita ja kertomuksia Facebook -ryhmäämme. 


Kotiin jäivät vielä Noppa ja Vesku, joista luopuminen kovin vaikeaa. Tulevilta kodeilta odottaisin aika paljon. Metsästysharrastus olisi hieno asia ja jos siihen saisi vielä näyttelykipinää, niin oltaisiin jo hyvällä pohjalla...



torstai 18. joulukuuta 2014

Pentuset jo kuusi viikkoa...

Käytimme tiistaina pennut eläinlääkärintarkistuksella Nivalassa Sami Savolaisella. Kaikki saivat terveen paperit, Cheekillä oli vain toinen kives laskeutunut, mutta toivotaan että toinenkin ilmaantuu. Samalla laitettiin mikrosirut.
Nyt pentujen rekisteröinti on myös hoidettu, odotellaan vain paperit Kennelliitosta, tulecat varmasti pian. 


Jokaisesta olen koettanut yksityiskuvaa saada, mutta eipä ole ihan helppoa saada hyviä seisotuskuvia.



Didi eli Magicstream's Linda Linda


Noppa eli Magicstream's Lucky Dice


Noppa

Paula eli Magicstream's Lolly Pop


Paula

Ela eli Magicstream's Like Elastic

Vesku eli Magicstream's Loiry


Vesku


Loput on vielä kuvaamatta, rojekti jatkuu huomenna...

Pennut ovat jo innokkaita ulkoilemaan ja kakkivat enimmäkseen ulos.




Tänään vein näyttelyhäkin pesäpaikaksi, jotta ohimennen tottuvat myös siihen.

PENTUJA ON VIELÄ VAPAANA, SOITA JA KYSY!
Tai laita sähköpostia. Yhteystiedot kotisivuilla.





maanantai 1. joulukuuta 2014

maanantai 24. marraskuuta 2014

lauantai 22. marraskuuta 2014

Love, love...

Cheek ja Viski



Ela, Viski ja Vesku


Ela ja Vesku


Noppa, Didi, Paula ja Anna




Paula ja Anna


Pentuja on vielä vapaana eikä niitä ole vielä jaettu, kuka kenellekin menee. Odotellaan luonteiden esiin tuloa, jotta jokainen saisi mahdollisimman sopivan ja tarpeita vastaavan kodin ja jokainen omia tavoitteita vastaavan pennun. 


perjantai 21. marraskuuta 2014

Illan uutiskatsaus

Hurjan taitavat pennut osaavat jo pissiä itse, istua, kiivetä ja pikkuisen leikkiä!





Ja VIDEO ! Varoitus, saattaa aiheuttaa koirakuumetta.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Kaksi viikkoa täynnä


Pennut osaavat jo istua ja horjuen taapertaa. Tänään nähtiin myös esimmäiset kiipeily-yritykset pentulaatikon laidan yli Leenan luokse. Yritykset eivät kyllä tuottaneet vielä tulosta.
Pentueesta on vielä varattavissa uros- ja narttupentu ja tietenkin ihanaan superkotiin <3 

2-viikkoissynttärikuvat:

Sisko ja sen veli.

Veli ja siskot


Pojat

Pikkulikat




perjantai 14. marraskuuta 2014

1,5 vkoa


Pennut jo 1,5 vkoa. Kaikki edelleen hyvin. Leenalla pientä nisätulehdusoireilua oli parina päivänä. Huolellisella hoidolla se saatiin talttumaan eli paljon tissittelyä siihen nisään, varovaista hierontaa ja lämpimiä suihkuja. Pennut ovat pulleita ja tyytyväisiä. 

Edelleen etsiskelemme hyvää sijoituskotia narttupennulle mielellään max 100 km meiltä ja urospentuja on näillä näkymin vielä vapaana.