tiistai 19. maaliskuuta 2013

HALSUA RN 17.3.2013

Sunnuntaina oli Halsuan ryhmänäyttely, jonne matkasimme koko revohkalla eli mukaan lähti Heta, Leena ja Risti sekä lisäksi  Aapo (Ristin veli Haapavedeltä).
Ei tullut otettua kuvaa  siitä, kun vyöryimme näyttelypaikalle eikä kädet olisi kuvaamiseen riittänneetkään. Halli oli pieni, mutta kehät kuitenkin ihan kivan kokoisia. 
Welssejä oli ilmoitettu 15, tuomarina Markku Kipinä.
Näyttelyyn tuli Ristin ja Aapon suloinen sisko Caro (Magicstream's Jipiaijee om. Sini Pasanen) - olipa hienoa nähdä tytteli pitkästä aikaa, samoin kuin omistajansa. Carosta oli kehkeytynyt kaunis nuori neito.

Menin kehään ensin Aapon (Magicstream's Just My Dream, om. Kari Laukka) kanssa. Aapolla oli hieman tytöt mielessä ja aluksi juokseminen meinasi mennä rynnimiseksi, mutta onneksi tuomari juoksutti paljon ja hyvääkin esiintymistä saatiin aikaiseksi.



Aapo sai hienosti ERInomaisen, oli kilpailuluokassa toinen ja sai SA:n! Luonteeltaan Aapo on aivan ihanan luottavainen ja iloinen ja saikin tuomarilta heti kehuja heiluvasta hännästä.

J-pentueen komea iskä Eddie (Rocbee Quintus) oli hienosti PU2.
Kuva Team Pasanen


Risti ja Caro olivat sitten narttujen junioriluokassa kahdestaan. Molemmista tuomari löysi kehittymisen paikkoja; mm. liikkeet saisi kummallakin tasapainottua. Iloisesti hypähdellen siskokset kehässä liikkuivat. :)
Kumpikin sai EH:n ja kilpailuluokassa Caro voitti Ristin - hienoa Caro ja Sini!! (kuvassa vasemmalla)
Kuva Team Pasanen

Kuva Team Kantola



Leenan kanssa koetamme poimia viimeistä sertiä. Leena sai ERIn, mutta tuomaria kiusasi hännän huiskaminen yläilmoissa sen verran, että SAta ei sitten herunut. No, onhan noita 
näyttelyitä edessä.

Kuva Team Pasanen



Heta oli valioluokassa ainoa. Se oli ilmeisen iloinen päästessään vihdoin kehään ja se sitten Hetan liikkumisessa myös näkyi. Heta sai ERI1 ja SAn, voitti paras narttu -kisan ja vielä komean uroksen eli oli lopulta rotunsa paras! Kyllä se tuo punakeltainen on kiva väri.
Kaikki tulokset löydät täältä.

Kuva Team Pasanen



M. Jipiai Jee l. Caro, R. Jambalaya l. Leena, M. Jalajalavei l. Risti, M. Just My Dream l. Aapo, R. Quintus l. Eddie
eli kuvassa Leena ja Eddie kolmen jäkikasvunsa kanssa.
Kuva Team Kantola

Kiitos kivasta päivästä!



Ei kommentteja: