Tämän viikon alkupuolella ihastelin, että onpas helpoin pentue, mitä ikinä on ollutkaan. Keskiviikkoiltana kuvailin pentuja ja siinä tytär huomasi yhdellä pojalla kaulalla patin. Patti oli ihan hyvän kokoinen möhkyrä. Pentu oli virkeä, söi ja liikkui sen mitä muutkin ja itse asiassa oli edellä muita liikkumisissaan. Torstaina soitin eläinlääkärille Niveleen ja sovittiin, että jos ei seuraavaan päivään mennessä laske, hän voi tulla käymään kotona. Patti ei laskenut, päin vastoin, mutta pentu oli virkku onneksi, kiipesi ensimmäisenä porukasta ulos pentulaatikosta ja tisutteli salaa, muiden huudellessa laatikossa äitiä. Sinnikko poika! Eläinlääkäri Sami tuli sitten perjantaina kotikäynnille ja totesi helpotukseksi, että märkäpatti kyseessä, tyhjensi sen ja määräsi antibioottia. Emä varmaan astunut kaulanahan päälle ja sen verran reikää tullut, että bakteeri tulehduttanut. Mainio on Nivalan Nivelen eläinlääkäripalvelu! Eipä taida missään homma näin hyvin toimia.
Nyt on kakaran kaula kunnossa.
Pikku hiljaa pennut alkavat jo liikuskella lyhyitä aikoja ja vähän leikkiä. Ihanaa on katsoa niiden kehittymistä. Kun kaikki on hyvin, on upeaa olla koiran kasvattaja. Aika menee vaan turhan nopeasti, näistä on raaskittava luopuakin. Vielä muutama pentu on vailla omaa tulevaa kotiaan ja niitä ihania ulkoilevia ihmisiä, joilta puuttuu punavalkea seuralainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti