sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kasvattitapaaminen Ahvenjärvellä 29. - 31.7.2016

Vuosi sitten syntyi ajatus kasvattitapaamisviikonlopun järjestämisestä ja varasin paikan jo tuolloin sopivasti Kärsämäen näyttelyviikonlopulle.
Niinpä perjantai-iltana kokoonnuttiin Ahvenjärvelle aloittelemaan superviikonloppua.  Osa tuli suoraan lauantaina näyttelyyn. Perjantai-iltana tehtiin viime hetken trimmauksia ja saunottiin ja uitiin myöhään yöhön. 

Tämän tarinan kuvien omistusoikeus on tiimillä Taiminen, Koskela, Pasanen, Jämsä, Palosaari tai me. Kaikkien kuvien alla ei nimeä lue, pahoittelut siitä kuvan omistajalle. Kiitos jokaiselle kuvista!

Näyttelypäivän aamu valkeni kauniina Ahvenjärvellä:



Kärsämäellä pystyteltiin leiri ja nautittiin kesäaamusta.
(Kuva Taiminen)

Ensimmäisenä oli vuorossa Ristin ja Remun pennut:

Jörö (M. Near My Heart)
(kuva Koskela)





Kassu (M. Near Near Near)


Jake (M. New Trick)
(kuva S.Pasanen)

 Sitten alkoikin kaatosade:



Rymy (M. Nougat)
(kuva Koskela)


Mandi (M. Na Na Naa)
(kuva Taiminen)


Jörö oli VSP-pentu kera KPn ja Mandi ROP-pentu myös KP ja KPn sai myös Rymy.
Niiin hienoa, että viisi kahdeksasta pennusta tuli näyttelyyn! Kiitos omistajat!



Sitten alkoi urokset ja nuorten luokassa ensimmäisenä esiintyi ensi kertalainen Laku (Magicstream's Like Elastic) ja hienosti esiintyikin. Sai ERINomaisen.



Sitten oli Veskun (M. Loiry) vuoro. Vesku sai EHn tällä kertaa.




Ja sitten kolmas veli MiskiViski (M. Lordy Whisky), sai sekin ERInomaisen. 



Kilpailuluokan järjestys oli Laku, Miski, Vesku. Kaikki olivat tuomarin mielestä vielä kapeita eikä SAta herunut.




(kuva Koskela)


Seuraava "oman joukon" edustaja oli pentujen iskä Remu (Benton Jamaican Me Crazy). Remu oli upeasti paras uros 1.
Remu PU1
(kuva Taiminen)

Sittenpä olikin tytteleiden vuoro. Meidän nuoret kisasivat nuorten luokassa.
Vilja (M. Linda Linda)


Vilja


Vilja


Noppa (M. Lucky Dice)


Noppa


Vilja ja Noppa, kilpailuluokka.





Lopulta nuorten luokan järjestys oli Noppa ERI1, SA ja Vilja ERI2 SA!!

Avoimessa luokassa kisasi Ristin ihana sisko Caro (M. Jipiai Jee)
Caro sai tällä kertaa EH:n.
Caro kilpailuluokassa.

Sitten olikin vuorossa käyttöluokassa (käytännön syistä, jotta sain esitettyä) supermammamme Leena (Rocbee Jambalaya) 
Leenalle on ruoka maistunut ja vaikka saa saman verran tai hieman vähemmän evästä kuin muut, onnistuu se aina bongaamaan ekstraevästä ja niinpä tuloksena oli EH ja maininta, että koiralle olisi eduksi olla hoikemmassa kunnossa ;) Samaa mieltä tuomarin kanssa! Molemmille kuvassa esiintyville dieetti olisi ihan ok juttu.

Risti kisasi valioluokassa. Jäi valioluokan kolmanneksi sai sileän ERIn. 




















Veteraaniluokassa oli Heta ainoana ja sai ERIn jaSAn sekä maininnan, että koiran kunto on kuinniaksi omistajalleen!






Paras narttu kehässä Noppa oli PN4 ja sai SERTin ja Vilja vara-SERTin. Heta käteltiin pois.













Remu oli rodun paras kisassa VSP.





Esitimme varsin eri-ikäisistä koirista koostuvan kasvattajaluokan, mukana Heta 10v, Risti 4v, Vilja ja Noppa 1v8kk.




Ryhmämme oli ROP-kasv ja sai KP:n.


Heta oli VSP-vet.



Näyttelyn jälkeen siirryimme Ahvenjärvelle nauttimaan yhteisestä illasta ja savusaunan löylyistä. Mukaan liittyi useita kasvatteja, jotka eivät näyttelyyn osallistuneet. Otettiin valokuvia, koirat ja ihmiset uivat, istuttiin tulilla ja olipa arpajaisetkin, joissa lisäarpoja sai koiran tempulla. 








Kasvatti ensimmäisestä pentueestani, Totti 13v. Kovassa kunnossa, naiset eivät ole lakanneet kiinnostamasta ja niinpä tämä hymyilevä pappa vikitteli nuorisoa.



Arpalipukkeiden toivossa temppuilua.













Sunnuntaiaamupäivä olikin metsälajia eli spanielien taipumuskoeharjoitukset. Ensin käytiin kokeen osiot suullisesti läpi ja sitten lähdettiin kokeilemaan riistapukin noutoa ja hienoja suorituksia sieltä tulikin. (nämä kuvat Koskela)








Pienille opetettiin hommaa "käpälästä pitäen":







Sitten lähdettiin metsään, jossa jokainen koirakko sai kokeilla vähän hakua ja jäljestää laahausjäljen. Iso kiitos Pekalle jälkimestarina toimimisesta! Todellista käytännön yhteistyötä pentujen isän omistajan kanssa ja toisaalta yhdenlainen kotikutoinen jalostuskatselmus omiin tarpeisiin. 

Pekka pusseineen oli palvonnan kohde.
(kuva Palosaari)




Tähän treeniin osallistuneet kasvatit olivat 1v9kk ja nuoremmat juuri 7kk. Hämmästyttävän hienosti nämä nuoret ja pikkukakarat jäljestivät, vaikka suurin osa oli ensimmäistä kertaa tämänkaltaisessa puuhassa. Kyllä näiden kanssa tohtii lähteä kokeilemaan oikeaa taipumuskoetta. 


Kiitos kaikille kasvattitapahtumaan osallistuneille! Oli kyllä kesän kohokohta!
Seuraavat Magicstream's kesäpäivät pidettäneen heinäkuussa 2018.
















Ei kommentteja: