Luopumisen tuskaa

Sivujen päivittäminen on tuntunut vaikealta, koska pitäisi pystyä kirjoittamaan toukokuun lopun kuulumiset. Hetan liikkuminen meni hitaammmaksi ja kömpelöksi huhti-toukokuulla. Ajattelin sen johtuvan lonkista ja haaveilin, että siitä se vielä toipuu ja kuntoutuu. Toisin kävi. Parissa viikossa toimintakyky väheni. Ensin takaosa petti lyhyidenkin matkojen jälkeen. Vähitellen Hetan kaikki toiminnot menivät ponnettomiksi. Kuvautettiin selkä ja lonkat eikä siellä ollut sellaista vikaa, mikä selittäisi oireet. Lopulta Heta lakkasi syömästä ja juomasta, oli kuin se ei olisi enää osannut syödä. Kieli ei totellut. Eläinlääkärin viimeinen diagnoosi oli pään alueen kasvain. Äärimmäisen vaikeaa oli tehdä lopullinen päätös luopumisesta, mutta vaihtoehtoja ei ollut; Heta ei enää pysynyt jaloillaan ollenkaan.  
Hetan kanssa koettiin paljon. Pikkuisen arasta pennusta kasvoi erinomainen metsästyskoira, hurmaava näyttelytähtönen ja ennen kaikkea koko perheen rakas rakas lemmikki. Hetasta jouduimme luopumaan turhan varhain. Hetan emä Toffo elää vielä 14-vuotiaana ja olin ihan itsestään selvänä pitänyt, että Hetakin porskuttaa vielä vuosia. 
Surun keskeltä esiin tulee kuitenkin kiitollisuus - annoit meille niin paljon, Heta.