lauantai 29. lokakuuta 2022

Fridasta valio Seinäjoen kv-näyttelyssä

 Viime viikonloppuna oli Seinäjoen KV-näyttely, jonne oli ilmoitettu Frida, Alma, Fred ja Madde. Madde on Eastfarm's vahvistuksemme. Madden hain Kokkolasta tiistaina meille, jotta ehdittiin vähän treenata ja trimmailla. Keskiviikkona Madde pääsi mukaani työpaikalle, ja voi kuinka reipas hän olikaan, ei pelännyt pyörätuolilla liikkuvia, vaan kerjäsi rapsutuksia. Maddesta tulisi hyvä kaverikoira!

Perjantaina pakkasimme Madden ja Fridan autoon ja hurautimme Seinäjoelle. Saana lähti onneksi mukaan avuksi, olisi ollut melko haastavaa yksin kahden villin kanssa. 

Hienosti sujui kyllä Maddelta hotellissa yöpyminen hissikyyteineen, Fridalle ne ovatkin jo aivan tuttu juttu. 

Aamulla meinasi tulla kiire, vaikka näyttelyyn oli lyhyt matka, unohdinihan, että Areenaan on aina hidas päästän parkkiin. Piti sitten vähän luovuutta käyttää parkkipaikan kanssa.. 

Päästiin lopulta halliin ja siellä olikin jo Fred omistajineen. Fredistä oli kasvanut komea poitsu. Fredille tein nopean viimeistelyn trimmin.  Frediä aluksi vähän jännitti halli ja muut koirat ja piti hieman toisille usahdella, mutta pian häntä jo heilui ja paljastui reipas poika, joka lähti kanssani kehään ihan muitta mutkitta.

Madde, joka on siis vasta täyttänyt 7 kuukautta suhtautui ihmeen reippaasti halliin, vaikka muualla kuin kehässä lattiat olivat melko liukkaat ja meteliä riitti. Welssit olivat aamun eka rotu ja niinpä Madde oli ekana kehässä. Kuvamateriaalia kehistä on niukalti, kun oli useampi koira kehässä, täytyi koettaa (!) keskittyä itse asiaan ja kuvaaminen unohtui. Madde liikkui kehässä reippaasti ja seisoi nätisti. Madden kanssa oli seisomista kotona selvästi harjoiteltu. Hieman koetti juostessa välillä ravistella päätä, mikä johtui siitä, että kasvattaja edellisenä päivänä sohaisi kaulaan jäljen trimmikoneella...
Madde sai kivan arvostelun ja kunniapalkinnon ja oli rotunsa paras pentu. 

Madde l. Eastfarm's Leave A Light On


Seuraavaksi omista oli vuorossa Fred nuorten luokan uroksissa. Tuomari hieman opetti minua koiran esittämisessä, että elä sitä lelua pidä koiran edessä, että sinä noin liiku ulkonakaan. No lelu taskuun ja tottahan toki koira juoksi paremmin. Itsellä oli vähän pelko, että Fred ei juoksisi kunnolla ja sillä muka härpin lelun kanssa. Hienosti juoksi ja oli myös opetettu seisomaan ja hampaiden katsomista treenattu. Kiva oli esittää. Fred sai erittäin hyvän. Tuomari toivoi lisää lihasta, massaa Fredillä on, mutta tarkoitti kai tonusta, eli lähinnä selän pehmeydestä kai oli kysymys. Fredin näin ensimmäistä ketaa sitten sen lähdettyä meiltä ja omaan silmään on kyllä komea!

Fred l. Magicstream's Well Well Well





Seuraava kehään meni Alma. Alma on kehittynyt hurjasti sekä rakenteeltaan, että kehäkäyttäytymiseltään. Esiintyi ja esitettiin hienostii! Alma sai erinomaisen ja erinomaisen arvostelun. 

Alma l. Magicstream's Walking In Tha Air



Frida oli käyttöluokassa - tässä minun keskittymisyritys herpaantui ja säikähdin, kun avoluokan koirat olivat kehässä, että olisiko pitänyt jo olla. Onneksi avuliaita ja tarkkaavaisia ihmisiä oli kehän laidalla ja tiesivät sanoa, että en ole myöhästynyt :D Frida voitti käyttöluokan, sai ERInja SA:n. Lopulta oli paras narttu kisa, Frida tuli toiseksi ja koska ensimmäiseksi tullut oli jo SUomen muotovalio, serti tuli Fridalle. Fridasta tuli sitten Suomen muotovalio ja Ruotsin näyttelyvalio!!! Reissu meni juuri niin kuin haaveilin!

Frida l. Magicstream's Taiga Daiga Doo






Iloinen uusi valio!




Ei kommentteja: