maanantai 15. huhtikuuta 2013

VAASA 14.4.2013

Sunnuntaina oli Vaasan KV-näyttely, jonne suuntasimme taas koko trion kanssa sertin kiilto silmissä. Vaasan Botnia-halliin on aina hienoa mennä, parempaa näyttelypaikka ei liene olekaan. Welssit tuomaroi tällä kertaa Lena Hägglund.
Uroksien junioriluokassa esiintyi kasvattini Aapo (M. Just My Dream) tapansa mukaan ilosesti ja ystävällisesti. Aapo sai hienosti ERInomaisen, sijoittui luokassaan toiseksi.

Kuva Team Laukka

Valioluokassa oli Aapon ja Ristin iskä Eddie (Rocbee Quintus), joka kovassa kisassa tuli hienosti valioluokassa toiseksi ja oli lopulta PU2!



Kuva Team Laukka


Narttujen junioriluokassa oli sitten meidän Risti (M. Jalajalavei), Risti oli oikein villillä tuulella ennen kehää ja vähän palkäsin, että menee juoksemiset taas ihan hyppelyksi, mutta kehään mennessä draivi oli laantunut juuri sopivaksi elämän iloksi. Risti sai ERIn, voitti luokkansa ja sai SAn sekä tuomarilta "Jättefint" -kehut.

Video junioriluokan nartuista eli Risti ja Eastfarm's Rhapsody In Red.

Kuva Team Laukka

Leena oli avoimessa luokassa ja sillehän tässä sitä sertiä haetaan valioitumisen vuoksi. Leenan kanssa menikin oikein kivasti, se sai ERIn, voitti luokkansa ja sai vielä SAn. Kaikki mahdollisuudet olivat olemassa PN-kehään mennessä.

Kuva Team Laukka

Heta oli sitten valiuoluokassa. Heta oli hyvässä esiintymiskunnossa eli iloinen päästessään kehään. Hetan kanssa on ilo juosta, silloin kun se on hyvässä kunnossa ja sitä se nyt runsaan liikunnan johdosta on. Talven liikakilot on poissa. Valioluokassa oli peräti kolme tytteliä. Minä tunaroin joka kerta juoksemaan lähdön kanssa ja kunnon amatöörin ottein onnistuin Hetalta ottamaan hihnan pois kahteen ottseeseen, kun piti juosta. No, tuomarilla riitti kärsivällisyys onneksi ja hän sijoitti Hetan ensimmäiseksi!
Kuva Team Laukka

Kuva Team Laukka

Paras Narttu -kehään mentiin sitten niin, että itse otin Leenan (sertin toivossa), Alina Hetan ja Saana Ristin. Saana haluaa nyt harjoitella esittämistä ja parhaiten sen oppii tekemällä, joten näillä mentiin. Aika pian tuomari kätteli Saanan ja Ristin pois - haasteellista oli saada nuoren tytön nuori koira juoksemaan hyvin koko porukan edellä. En olisi onnistunut siinä itsekään. Sitten seurasi paljon juoksuttamista ja seisottelua, lopulta Leenan kanssa jouduin pois.  Alina handlasi Hetan hienosti PN-kisan voittoon! Kiitos Alina jälleen! Heta sai siis Cacibin.


ROP-koira oli sitten komea Benton Catch Another Duck, Heta jäi VSP:ksi. Hieno päivä, mutta sitä sertiä Leenalle ei vielä saatu. SHOWt siis jatkuvat... Ensi viikonloppuna kotikisat Haapavedellä.
Kuva Team Laukka

Video ROP-VSP -kehästä.
Perinteinen Vaasan reissun poseerauskuva Oravaisissa, tämä on jo traditio! On meillä kauniit tytöt - kiitos Sari Lukkari Kennel Rocbee - sinun kasvatustyösi ansiosta meillä on nämä kukkaset!




Ei kommentteja: