Seuraavana aamuna kokoonnuimme taas kämpälle, koe alkoi ylituomarin puhuttelulla ja laukauksen sietotestillä. Leena innostui haukkumaan laukauksen jälkeen, mutta teki sen innokkaasti häntää heiluttaen, ei pelokkaasti. Paukkuarkuutta en ole koskaan havainnutkaan.
Sitten lähdimme maastoihin. Leenan vuoro oli meidän ryhmämme tuomarilla toisena. Alun Leena otti oikein varovasti, ensimmäinen hukka saatiin kakkahädän yllättäessä ja sen myötä Leenan ajtukset harhautuivat jäljeltä. Uuden ohjauksen jälkeen menimme taas jonkin matkaa ja ensimmäinen kulmakin ihan tarkasti, pian sen jälkeen Leena lähti iloisesti häntää heilutellen kiskoutumaan ihan jollekin muulle jäljelle -> hukka. Sitten mentiin vähän matkaa, mutta epäonneksi jäljen vierestä lähti kanalintuparvi ja taas Leena unohti työmaansa ja siirtyi reippaasti iloisempiin hommiin. Siitä tuli kolmas hukka ja koe keskeytettiin. Sitten mentiin lyhyellä hihnalla koiran opetuksen vuoksi jälki kaadolle saakka. Ei ole vielä ihan Leena niin varma jälkikoira, että pysyisi jäljellä missä tilanteessa vaan ja voi olla, että linnunhimo menee aina ohi verijäljestä.
Saana oli autossa tiellä jäljen läheisyydessä odottamassa ja oli nähnyt, kun peura tuli metsästä auton viereen, pysähtyi, katseli ja poistui sitten toiselle puolelle. Todennäköisesti toinen hukka tuli juuri tämän peuran hajulle lähtemisestä.
Sitten olikin päivän jänittävin vaihe: jäljen opastaminen. Tämähän se eniten MEJÄssä stressaa. Jäljelle lähti pikkuruinen mäyräkoira, joka hitaasti mutta äärimmäisen jälkitarkasti eteni jäljellä. Opastaminen oli helppoa, koska koirasta näki, milloin se oli jäljen päällä. Ikävä kyllä jäljen alkupäässä oli motolla ajettua aluetta ja se teki alun etenemisestä hitaan eikä kokonaisaika riittänyt tälle mainiolle jäljestäjälle.
Hieno päivä, vaikka tulosta ei saatukaan!
(Kuvat otettu jälkeä purkaessa eli kyllä jälki oikeasti oli piilomerkattu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti